Tervetuloa Suomen Ruususeuran ruusurekisterin pariin

Rekisterillä haluamme auttaa puutarhaharrastajia löytämään tietoa, kun hankitaan ruusuja puutarhaan. Suomalaisiin olosuhteisiin perustuva rekisteri on kullanarvoinen apu monelle puutarhaharrastajalle. 

Rekisterissä on muutamia ominaisuuskenttiä:
Nimi, kasvutapa, ryhmä, koko, väri, talvenkestävyys ja tuoksu

Rajallinen määrä vaihtoehtoisia kenttiä helpottaa hakutoimintaa. Laajempia ruusujen kuvauksia ja ominaisuustietoja sekä taustaa löytyy vapaasta tekstistä. Valokuvat täydentävät tekstiä.

Ruusujen kuvaus rekisterissä on rajallista monesta syystä. Täydentäviä kuvauksia osasta ruususta löytyy alan kirjallisuudesta. Rekisterin sisältöä on myös rajattu, jotta työ ei olisi muodostunut ylipääsemättömän raskaaksi. Monen ruusun kohdalla ei ole löytynyt tarkempaa kuvausta tekstin täydentämiseksi. Tämä koskee erityisesti joitakin Suomessa jalostettuja ruusuja. 

Rekisterin ruusut

Mukana on nyt noin 670 ruusua, joita oli aikaisemmassa rekisterissä Suomen Ruususeuran verkkosivuilla. Jatkossa rekisteriä täydennetään ja laajennetaan tiedoilla ruusuista, joita todennäköisesti voidaan kasvattaa Suomessa. Olet tervetullut ehdottamaan ruusuja rekisteriin omien kokemustesi perusteella. Rekisteri ei ole vielä valmis, sitä täydennetään ja kehitetään, jotta sen merkitys hyödyllisenä tietolähteenä vakiintuu. 

Rajoitteita

Tietomäärä ruusuista on vaihtelevaa. Jopa perustietoja puuttuu osasta ruusuja kokonaan tai ne ovat arvioita rekisterin kokoamisen ajankohtana. Erityisesti Suomessa harrastajalle keskeistä tietoa talvenkestävyydestä on ollut vaikea saada kattavasti. Monen ruusun kohdalla ei ole löytynyt luotettavaa tietoa talvenkestävyydestä Suomessa, toisilla annettu tieto on karkea arvio. Joidenkin ruusujen kohdalla on tieto talvenkestävyydestä Ruotsista, mikä voi olla osviitta, miten ruusu voisi selvitä Suomessa. On muistettava, että Ruotsin kasvuvyöhykejako on eri kuin Suomen. Keskeistä on, että kaipaamme lisää kokemusperäistä tietoa talvenkestävyydestä Suomessa. 

Palaute

Kuten kerrotusta selviää on vielä merkittäviä puutteita ruusujen perustiedoissa ja niiden kuvauksissa. Apua tarvitaan, jotta rekisteri toimisi parhaalla mahdollisella tavalla ja kehittyisi. Otsikoista näkee, että rekisteriin on liitetty palautelomake. Voit auttaa rekisterin kehittämisessä kertomalla omista ruusukokemuksistasi. Miten olet onnistunut tai epäonnistunut erityisesti koskien talvenkestävyyttä. Tiedot epäonnistumisistakin ovat tärkeitä, jotta kaikkien ei tarvitse kokea samoja pettymyksiä. Missä vyöhykkeessä kasvatat ruusuja? Ruususeurassa olemme myös kiitollisia, jos kerrot kokemuksista ruusuista, joita ei vielä ole rekisterissä. Hyviä valokuvia kaivataan myös rekisteriin, ilmoita myös kuvaaja ja paikka. 

Kirjallisuus

Tieto rekisterissä perustuu kirjallisuuteen ja kokemukseen. Kirjallisuusotsikon alla löydät mitä olemme käyttäneet apuna rekisterin kokoamisessa. 

Kiitos tuesta

Rekisterin rakentaminen ja syöttö on vaatinut huomattavia resursseja. Suomen Ruususeura on erittäin kiitollinen taloudellisesta tuesta, mitä olemme saaneet Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiöltä sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin Puutarhasäätiöltä. Tuki on mahdollistanut tähänastinen rekisterin kokoamisen. 

Scroll to Top